tiistai 24. syyskuuta 2013

Yksi pieni elefantti marssi näin...

Aurinkoista tietä eteenpäin...

Pienelle pojalle halusin ommella lahjaksi pienen elefantin/norsun. Kaavan piirtelin itse. Kankaina on puuvilla ja sisään laitoin vanua, johon piilotin helisevän pienen rasian, niin sain norsusta helistimen. Tuttinauha kaveriksi ja pakettiin :)


Tytölle housut liikuntatunnille, jälleen kaava sama, mutta taas muokattuna legginsseiksi, johon lahkeisiin ommeltu rypytys. Kangas joustogollegea. Jumppapussin tein lisäksi omilla nimikirjaimilla.


maanantai 23. syyskuuta 2013

Vanhasta uutta

Tuunasin meijän vessan pyyhenaulakon uuteen kuosiin. Maalasin ja hioin sekä lisäsin nuot ihanat kuvat ja tekstit, jotka on printattu täältä. 




perjantai 20. syyskuuta 2013

Talvihaalari

Meidän pienelle tein talveksi uuden haalarin. Kankaana fabriinasta tilattu hilco vakosametti ja vuorena äitiyspakkauksen peitto. Koko noin 74cm, vielä on hiukan reilu, mutta lopputalvesta luulisi jo sopivan. Kaavana oli sekoitus vähän kaikkea, omaa ja lainattua ;) Hihat ja lahkeet tein umpinaiseksi, niin ei tarvitse aina pukea töppösiä ja lapasia. Tietenkin piti laittaa nuot pitsivetoketjut tuohon ja en mittaillut ollenkaan, niin tulipas sitten leikattua liian pitkälle nuot vetoketjun paikat. Sydämmillä sitten paikkasin ja tykkään just noista paikka sydämistä paljon :)




Puvun sivussa tuollanen ihana leppismerkki.



Tämä teksti leimattu sillä lidlin leimasimella. 

torstai 12. syyskuuta 2013

Siskoni tulevalle pienokaiselle sain päällystää makuupussin. Pohjana äitiyspakkauksen makuupussi, josta purin vetoketjun ja ompelin uuden päällisen vanhan päälle. Pikkuisen meinas vastustaa tämän kans, mutta lopulta sain sen kuitenkin jotenkin onnistumaan..



Kirpparilta löyettiin tuo ihana puusohva <3


Tämän suloisen hyllyn sain keittiöön. Hylly tehty jämälaudoista ja reunaan lisätty pisi.

torstai 5. syyskuuta 2013

Ihanaa neulosta!

Siskoni toivoi, että tekisin tästä sydänneuloksesta hänelle samanlaisen paidan kuin itselle tein. Kaavana on joka tyypin kaavakirjasta raglanpaita muokkauksin. Todella ihana neulos on pehemiältä, resorit ja vetoketju hanhelista. 





Lopusta kankaasta tein kaksi pipoa ja kummitytölle neliöpipon resorilla ja pienet lapaset.



Näytin yks päivä miehelleni kuvan tällaisesta wc-rulla telineestä ja illalla ilmestyi meidän kuistille tämä suloisuus. Tänään se sai valkoista sprayta pintaan ja näytin sille vähän hiomapaperia. Kannattaa sanoa toiveita ääneen, ainakin, jos omistaa noin taitavan puolison <3

maanantai 2. syyskuuta 2013

PomPom servettipallot

Ystävältäni sain idean näihin kauniisiin palloihin. Täältä löysin ohjeen. Itse tein kolmesta servetistä näitä ja toimi mielestäni hyvin. Helppoa, nopeaa ja Kauniita! :) Pallot pääsivät tyttöjen huoneeseen koristeeksi.